Amerikan stoutti oli jo janojuomana viime viikonlopun humalanistutuksessa. Ensimmäistä kertaa voi olla milteinpä sataprosenttisen tyytyväinen kättensä jälkeen; uutukainen on todella helposti juotavaa, vaarallista herkkua.
Väri on erittäin tumman ruskea, vaalean rusehtava sormen paksuinen vaahto jaksaa tovin sinnitellä pintaa koristamassa. Tuoksussa Amerikan humalien kirkkaus ja toffeekeksi. Maussa on salmiakkia ja tummaa suklaata, taateleita sekä Cascaden tuomaa hedelmäisyyttä. Suu peittyy mukavan paksuhkosta ja liukkaasta suutuntumasta joka ei kuitenkaan ole lainkaan paksu tai tahmea. Jälkimaussa syttyy pihkähkö paahteisuus tasapainottamaan kuivaa hedelmäisyyttä. Humalat, paahde ja maltaisuus ovat parahultaisessa tasapainossa. Hiilihappoa on hieman enemmän niinkuin jenkkityyliin sopii.
Tätä voisi vaan juoda lasillisen toisensa jälkeen, erikoinen ominaisuus oluessa joka kuitenkin on selvä stout. 7% alkoholia ei maistu laisinkaan, mutta juomari huomaa sen toisen pullollisen jälkeen äkillisestä puheliaisuuden tulvasta. Tämänkin ihanuuden kanssa vanha maksiimi kohtuudesta on todellakin paikallaan.
No ainahan sitä jotain voisi viilata, vaikka lopputulos onkin jo omaan suuhun upea. Seuraavaan erään ripaus vähemmän paahdettua ohraa ja poistetun määrän sijalle lisää Carafa II: sta. Viiden IBU:n verran vahvempi katkero (koska toleranssit tuntuvat itsellä vain nousevan), ja päälle vielä kuivahumalointi Cascadella, ja se on sitten siinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti