Cream Ale

Kesä alkaa jälleen olemaan pelkkä kaukainen muisto täällä Pohjolassa. Meinasimme silti vielä yhden oluen keittää ulkona. Parin isomman oluen jälkeen malliksi otettiin "Weed, Feed and Mow"- cream ale jo kestosuosikiksi nousseesta "Brewing Classic Styles"- kirjasta. Valmiin oluen pitäisi olla kevyt ja helposti juotava, kuin amerikkalaisen lagerin pintahiivaversio. Sen verran poikettiin reseptistä että humalaksi otettiin Willamette johon tykästyttiin tuota IPA:a tehdessä; siinä on ikäänkuin nuo amerikan humaloiden ominaisuudet sellaisessa maanläheisessä ja hillityssä muodossa, todella tyylikäs humala.

Kun on pakko keittää.

Sunnuntai koitti kylmänä ja sateisena, joten oli pakko virittää pressuista pikainen laavu että homma saatiin käyntiin. Hiivastartterikin oli jo edellisenä päivänä tehty pöhisemään, joten tekemättä jättäminen ei ollut vaihtoehto. Naapurit ovat onneksi tainneet jo tottua pihallamme tapahtuviin kummallisiin projekteihin.

Flaked maize.

Mineraalilisät olivat minimaaliset lisäykset kalsiumkloridia ja kipsijauhetta. Viileä ilma ja suuri vesimäärä, 52 litraa, hidastivat lämpeämistä mäskäyslämpöihin. Kun lopulta 66 astetta saatiin mittariin, kaadettiin pussiin kolme kiloa pilsnermallasta ja saman verran pale alea, sekä reilut 600 grammaa litistettyä maissia, flaked maize, jonka pitäisi tuoda kepeyttä ja rapeutta makuun. Ainakin se synnytti padan pinnalle lisäyksen jälkeen komean vaalean vaahdon.

Humalalisäykset olivat yksinkertaiset, yksi isompi lataus 60 minuuttia keittoa ollessa jäljellä ja toinen pienempi juuri ennen lämpöjen sammuttamista, ja siis pelkkää Willametteä. Muutama gramma lisättiin reseptin ilmoittaman päälle jälkimmäiseen lataukseen, ja jos viikon käymisen jälkeen ehkä laittaisi vielä kuivahumalaa lisäksi? Viisitoista minuuttia ennen loppua sekaan heitettiin myös 600 grammaa pöytäsokeria. Näillä eväillä pitäisi siis tulla tuollainen kevyt ja rapsakan kuivaksi käyvä helposti juotava olut.

Sain yhdeltä tutulta vihjeen vähän rempata kuparijäähdytintämme vetämällä kierrokset selvemmin irti toisistaan, näin jäähdyttävä pinta-ala lisääntyisi aavistuksen. Tänään vierrettä myös varovasti sekoiteltiin jäähdytintä padan kannen raosta heiluttamalla. Kaiken tämän tuloksena liemi jäähtyikin tänään 24 asteeseen kolmessakymmenessäviidessä minuutissa, mikä oli ihan hyvä tulos näillä vehkeillä. Jatkossa siirrymme mahdollisesti no-chill- metodiin, jossa jäähdyttämisestä luovutaan kokonaan, mutta siitä lisää piakkoin.

BIABicus teki jälleen vakuuttavaa ennustutyötä reseptin laatimisen apuna, lopullinen vierteen ominaispaino oli täsmälleen 1.050 niinkuin oli tarkoituskin. Jos meinaa muuntaa BCS-kirjasta reseptejä BIABicuksella, niin pitää muistaa laittaa kohtaan "D. The original recipe's WAV" lukema 20.19 litraa, sen oli joku BIABrewer.info- sivustolla selvittänyt, ja se tuntuu pelittävän kyllä erittäin hyvin.

BIABicus.

No kuitenkin, hiivaus tehtiin siis 1,3 litraisella startterilla WLP080 Cream Ale Blendiä ja 7 grammalla US-05:sta. WLP080 on sekoitus ale- ja lagerhiivoja, mielenkiintoista nähdä mitä siitä seuraa. Vierre oli kyllä todella kirkasta jo ominaispainoa mitattaessa, vaikuttiko siihen maissin käyttö vai mikä? Käymisämpäri tuli vähän liian täyteen, käymisvaraa ei jäänyt kuin pari senttiä, ja aamulla pitikin vaihtaa vesilukko "blow-off"-letkuun, joka on siis vesilukon reiästä nesteastiaan kulkeva letkun pätkä. Se ei mene niin helposti tukkoon kuin vesilukko. Käyminen on ollut erittäin erittäin reipasta.

Kissapyyhe ja halpis lämpömittari.

Mikä siellä kukkii?

Tuli tehtyä siis se neljäskin villistartteri. 1,5 litraa vettä johon sekoitettiin 1,25 dl "extra light" spraymallasta ja hyppysellinen humalapellettiä. Tällä kertaa ei edes hiivaravinnetta. Sekoitusta keitettiin viisitoista minuuttia ja kaadettiin sitten yhteen noista monikäyttöisistä Lidlin kurkkupurkeista. Voilekangas päälle ja yöksi taas pihalle. Lämmöt olivat yöllä noin +6, ja keli oli hyvin kostea.

Purkki haettiin sisään vasta seuraavana iltapäivänä, joten se oli ulkona noin 18 tuntia. Vesilukollinen kansi kiinni ja kaapin päälle pönöttämään.

Pari päivää meni ilman minkäänlaista reaktiota, mutta tänään yhtäkkiä ohikulkiessa näytti kuin olisi valkoista hometta kasvanut reunoilla. Tarkemmin katsoessa kuitenkin huomasi, että kyseessä oli vaahtorinkula joka kulki koko purkin ympäri vierteen pinnalla. Perin merkillisen näköistä. Tuli mieleen "noitaympyrät" joihin joskus näkee metsäsienten asettuvan. Mitä siellä oikein kasvaa? Se on ollut tuollainen nyt jo ainakin 12 tunnin ajan.

Mitä erilaista on purkin reunoilla kuin keskellä että tuollainen kuvio muodostuu? Onko siellä lämpimämpää, enemmän sokereita, paremmat vibat? Vähintäänkin jännittävää.

EDIT: 24 tuntia myöhemmin vaahto on levinnyt isommalle alueelle ja on paksumpaa.

Työvoitto.

EDIT2: Vieläkin tihenee.

Vesilukon vahtaamista

Ohraviini on nyt pörissyt noin 11 päivää ämpärissään. Otin viikon kuluttua ominaispainolukeman joka oli 1.029, ja tänään se oli noin 1.025. Alkoholina tuo on jo noin 11,5 tilavuusprosenttia! Siirsin oluen toiseen ämpäriin koska tarvitsemme isompaa tönikkää tulevana viikonloppuna. Hiiva näytti vielä kovasti aktiiviselta, tuoksu oli erittäin hedelmäinen ja se tuntui valtaavan koko talon.

Väriltään liemi oli tuollainen vaalean ruskea/ tumman oranssi. Maussa oli ehkä häivähdys jotain toffeen suuntaista ja aika kovasti tuota hiivassakin tuoksunutta hedelmäisyyttä, tuli vaan mieleen että tulikohan tähän ollenkaan tarpeeksi sellaisia kerroksia mitkä voisivat kypsyä joksikin mielenkiintoiseksi? Jotain tummempaa mallasta olisi kyllä voinut olla joukossa. Alkoholi ei kuitenkaan ollut mitenkään epämiellyttävän polttava, olisiko matalina pysyneiden käymislämpöjen ansiota, ne ovat olleet n. 18-19 astetta.

Kävi kyllä mielessä lisätä tuonne kakkosastiaan vaikka inkivääriä tai rusinoita vähän nyansseja antamaan, mutta ei nyt tullut sitä kuitenkaan tehtyä. Katsotaan mitä aika tekee oluelle. Saa nyt vielä olla ainakin viikon tuossa muhimassa ennen pullottamista että käy varmasti loppuun. Sellaista tullut tähän liittyen pähkäiltyä, että aina kun ottaa ominaispainolukeman, niin oluttahan menee tuollaiset 2,5 dl enemmän tai vähemmän hukkaan; tätäkin kyseistä on jäljellä enään reilut 15 litraa, joten ei sitä mielellään yhtään pois heittäisi. Ehkä jos steriloisi aina mittalaitteetkin huolella, niin uskaltaisi kaataa tuon tilkan takaisin?

Lidlin 2 litran kurkkupurkki.

Sitten toinen vahtaamisen aihe ovat olleet nämä "villistartterit", jotka eivät millään meinaa lähteä käymään niin kuin kuuluisi. Nyt on neljäs kokeiluerä jo menossa. Kolmannessa oli reilun viikon ja pihalta poimitun muutaman aroniamarjan lisäämisen jälkeen muutama kupla havaittavissa, mutta siihen se sitten jäikin. Sen haju ei tosin ollut niin etikkainen kuin kahden ensimmäisen, lähinnä etäisen hedelmäinen/ jalkahikinen, mutta se ei houkutellut säästämään itseään. "American Sour Beers"- kirjan ja nettifoorumeiden perusteella homman pitäisi olla helppo ja käymisen ihan kunnolla havaittavaa vaahtoamista ja kuplimista. Tähän neljänteen en lisännyt enään kuin vain pienen hyppysellisen humalapellettiä, josko liika humalointi olisi ollut edellisissä vikana.

Olutexpo 2014

kuva: olutexpo.fi

Parin viikon kuluttua 24.-26. lokakuuta on sitten Helsingin Kaapelitehtaalla Olutexpo 2014. Itse meinaamme mennä paikalle lauantaina. Paikallahan on erittäin kattava valikoima oluita ja viskiä myytävänä, kuulemma alle ravintolahintojen, joten illasta tulee varmasti mukava. Hienoa että näitä tapahtumia on alettu saada täällä Suomessakin kiitettävän tiheään. Nähdään toivottavasti siellä!

Ohraviini

Jottei voitaisi syyttää ainakaan kunnianhimon tai erikoisuuden tavoittelun puutteesta, oli neljännen keiton aiheena ohraviini, tarkemmin sanottuna amerikkalainen Barley Wine. Ohraviinit ovat olutmaailman jättiläisiä, voimakkaita ja väkeviä. Alkoholia voi olla yli 10%.

Suunnitelman pohjana oli "Brewing Classic Styles"- kirjan "Old Monster"- resepti. Mahdollisimman paljon kaikkea, voisi summata perusajatuksen. Näitä oluitahan on tarkoitus kypsyttää pullossa jopa useita vuosia jolloin humalointi ehtii haipua reilusti alkuperäisestä, siksi keittäessä tuikataan IBU:ja reilusti sekaan. Amerikkalaisuutta reseptiin tulee tietenkin jenkkihumalista, joita valikoitui tähän keitokseen kolme erilaista: Columbus, Amarillo ja Willamette. Kaksi viimeistä tietenkin jämiä edellisestä sessiosta.

Humalan haisteluun ei kyllästy.

Tähtäimessä oli pienempi 18-litran satsi, ja mineraalilisäykset suunniteltiin taas Bru'nwaterilla tätä lopullista nestemäärää vastaamaan. Se tavallinen Campden-tabletti sekaan ja menoksi.

On ollut havaittavissa että systeemissämme lämmöt putoavat odotettua enemmän viljojen lisäyksen yhteydessä. Siinä saa aina säätää ja lämmittää uudelleen. Otamme kuumaa vettä viljojen alta kattilan hanasta ja kaadamme sitä takaisin "yläpuolelle". Oma aikansa tähän aina kuitenkin menee ennen kuin voi olla tyytyväinen mäskäyslämmön saavuttamiseen. Suuressa nestemäärässä on tietenkin loppujen lopuksi mahdotonta sanoa että missä se lämpö on vaikka sen 66-astetta; pohjalla se voi olla 70- ja pinnalla 61-astetta. Sitten kyllä kun homman saa käyntiin niin lämmöt ovat pysyneet loppu ajan kiitettävän tasaisina.

Funkmaster 70.

Tänään oli mallasta käsittämättömän paljon: 10,5 kg Pale Alea ja 1 kg Viking Maltin Dark Alea (EBC 35), vesimäärän ollessa 40,6 litraa. Tämä ei aiheuttanut ongelmia kuin vasta varsinaisen mäskäyksen jälkeen Mash-outia yritettäessä. Kun vierrettä alettiin lämmittää pussin ja maltaiden lilluessa vielä kattilassa, ei lämpö meinannut nousta ollenkaan itse säkissä, mutta yllättäen jo muutaman minuutin kuluttua se vähä neste joka oli maltaiden ulkopuolella alkoi kiehua!

Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nostaa maltaat pois ja jättää "ulosmäskäys" tekemättä. Näin suurta viljamäärää oli hankala valuttaa ja varmaan litran verran valui "valutusämpärin" reunojen yli maahan. 11,5 kg märkiä maltaita painaa PALJON. Voile-kangas kesti silti mukisematta, ihme tavaraa.

Ei siinä kummempia, liemi vaan kiehumaan ja 60 minuutin kohdalla täydet 100 grammaa 16% Columbus- pellettiä sekaan. BIABicus näytti 92 grammaa mutta kyseessä oli vuoden 2012 humala, joten ajattelin että eiköhän se ainakin vähän ole laimentunut ajan saatossa. Lisäsin myös noin 15 minuuttia ennen lopetusta 600 grammaa pöytäsokeria sekaan, sen pitäisi nostaa ominaispainoa noin 0.010 pisteellä. Juuri ennen liekin sammuttamista putosi mukaan 42 grammaa Amarilloa ja 49 grammaa Willametteä. Ihanat jenkkiaromit.

Jäähdyttämisestä on tullut systeemimme tuskailun paikka. Kuparikiekkomme on onnettoman pieni ja tehoton. Nyt vaikeutta lisäsi vielä erittäin viskoosi vierre, joka tuntui olevan vielä tavallistakin hankalampi jäähdytettävä. Tekisi mieli investoida johonkin kunnon vehkeeseen, vaikkapa Blichmannin Therminatoriin. Jos vierteen voisi todella saada viidessä, tai edes viidessätoista minuutissa hiivauslämpöön, niin olisihan se juhlaa. Ja vettäkin säästyisi reilusti. Nyt meni hommaan taas tunti.

Humalat olivat imeneet reilusti nestettä ja osahan siis valui maahan maltaita poistaessa, siksi käymisastiaan saatiin valutettua vain 17 litraa "valmista". Tuntuu todella vähältä tuollaisen vajaan 30-litran jälkeen, mutta eihän tätä toisaalta ole tarkoitus valmiina samalla tavalla ryystää menemään kuin jotain normiolutta.

Hiivaus olikin sitten ihan oma asiansa. Olin valmistanut edellisenä iltana valmiiksi White Labin WLP099:stä, "Super High Gravity"- hiivasta startterin, siis ikäänkuin 1,2 litran minivierteen jossa hiiva sai vajaan vuorokauden aikaa monistaa itseään ja voimistua. Tein startterin kuivamallasekstraktista, mikä on kätevää tavaraa pitää aina kaapissa käsillä. Lisäksi nesteytin keiton aikana pussillisen eli 11,5 grammaa Safalen US-05:sta. Mr. Yeasty-laskurin mukaan tästä tuli tämän vahvuiselle vierteelle vaaditut noin 360 miljardia hiivasolua, mikä on melkoinen määrä. WLP099 kestää alkoholia paremmin kuin normihiivat ja sen pitäisi käyttää tämä olut sinne suunniteltuun jopa 12%:sta asti. Vähän vaan pelottaa että pysyykö hiiva käymisastiassa, olen lukenut tarinoita joissa roiskeita on siivottu katosta asti. Optimaalista olisi ollut varmaan virittää normaalin vesilukon sijasta ns. "blow-off tube", joka pystyy paremmin käsittelemään suurienergisiä käymistapahtumia. Saa nähdä kuinka käy? Käymisämpäriin jäi kuitenkin varmaan 30 cm tyhjää tilaa; ehkä se riittää.

Krauesen startteripurkissa.

Oliko tässä projektissa mitään järkeä, sitä ei voi sanoa kuin ehkä aikaisintaan vuoden kuluttua, jos ainakin sinne saakka malttaisi odotella ennen korkkaamista. Ehkä tämmöisen voisi keitellä kerran vuodessa, vaikka aina syksyisin?

Lopuksi pitää vielä kehua kotimaista kotiolut-tarvikekauppaa Brewcatia. Heiltä saa maltaat valmiiksi jauhettuina ja nopeilla toimituksilla; ehdoton juttu tällaisille köyhille kotivarakeittäjille; suosittelemme.