Humalahakuista toimintaa

Hidastellut kevät on pikkuhiljaa edennyt siihen pisteeseen että uskalsi ottaa lapion käteen ja lähteä toteuttamaan pitkään suunnitellun humalatarhan toteutusta. Ideana on siis tulla osaksi omavaraiseksi humaloidenkin suhteen; mikä toisi enemmän terroiria, eli paikantuntua, olueeseen kuin viiden metrin päässä panimosta kasvavat humalat?

Kaivoimme yhden pitkän penkin joka kalkittiin reilusti. Vieressä kasvaa muutama paju ja koivu jotka kuitenkin kaadetaan seuraavana keväänä kunhan humalat ovat kunnolla tänä kesänä juurtuneet. Taimiväliksi mitattiin tasan metri, ja penkki peitettiin suodatinkankaalla vuohenputkea tukahduttamaan.

Lajikkeina oli ensinnäkin kaksi pistokasta Helsingin Annalan vanhaa kotimaista humalaa. Viime kesän kyseisen kasvin sadosta saksalainen laboratorio mittasi n.5,5%:n alfahappopitoisuudet, mikä on täysin kilpailukykyinen lukema. Ne saivat seurakseen yhden taimen Northern Breweria ja toisen Tettnangeria, kummatkin aikaisin kukkivia mannermaisia lajikkeita. Myöhemmin seuraan liittyy vielä kaksi taimea erästä toista kotimaista maalaiskantaa.

Aidanseipäät ovat vain väliaikaisia merkkikeppejä.

Kotimaisten humalakantojen etsiminen ja vaaliminen on erittäin kannatettavaa toimintaa, sillä muualta peräisin olevien jalostettujen kantojen sadon tuottaminen on meidän pohjoisilla leveysasteillamme hyvin epävarmaa. Itse kasvit voivat kasvaa meillä hyvinkin tuuheasti, mutta koska humala aloittaa hedelmän tuottamisen vasta päivän pituuden lyhennyttyä tarpeeksi paljon, tarkoittaa se meidän valoisilla kesäpäivän pituuksilla sitä, että sato ei ehdi valmistua ennen kuin syksyn kylmät lopettavat kasvun. Vanhat kotimaiset lajikkeet sitä vastoin ovat valikoituneet sellaisista yksilöistä jotka aloittavat hedelmien valmistamisen tarpeeksi aikaisin, missä piilee niiden ainutlaatuisuus ja suuri arvo.