24.3.15

Muutoksia

Blonde Ale on maannut parisen viikkoa pönikässä, puolessa välissä se sai vähän kuivahumalia sekaan, ja eilen 90 grammaa Marracaturra- kahvipapuja edellisten päälle. Papuja ei mitenkään pastöroitu tms. puhdistettu, sellaisenaan vaan sekaan. Täytyy sanoa että on erikoisen makuista tuo kahvi mitä noista pavuista syntyy; se ei itse asiassa maistu lainkaan kahville. Lähin vertauskuva mikä nousi mieleen huolellisen yrittämisen jälkeen oli Amaretolla kostutettu kakkupohja.



On tullut hommattua myös vähän uutta kalustoa minkä pitäisi mahdollistaa eräkokojen kasvattaminen noin 50 litraan. Tuosta nykyisestä vakiomäärästä, vajaasta 30 litrasta ei oikein meinaa jäädä tarpeeksi jaettavaa. Tätä varten on edessä siirtyminen toteutukseltaan hiukan pussimäskäystä monimutkaisempaan kolmen astia malliin, jossa mäskääminen suoritetaan erillisessä, kylmälaukusta modatussa astiassa.


Aihioksi tähän valikoitui Igloon 70- litrainen Maxcold- kylmälaukku. Siihen rakennetaan 12 mm kupariputkesta pohjalle "imukehikko", jota myöten vierre lasketaan mallaspatjan alta keittokattilaan. Itse kehikon mittojen pähkäämisessä meni oma aikansa, mutta putken pätkiminen sinänsä oli joutuisaa hommaa. Tuttu metallimies vielä kovajuottaa osat paikoilleen niin kohta voidaan siirtyä käyttötesteihin.

Hankintoja oli myös digitaalinen ThermaPen; tarkka, nopea ja kalibroitava lämpömittari. Lämpötilojen arvailu on oikeastaan keittelyn alusta alkaen ollut yksi suurimmista epävarmuustekijöistä, joten toivottavasti siihen tuli nyt loppu.


Vähän tässä on sellaista odottelun makua ennen kuin saadaan loputkin tarpeet uuteen keittokokoonpanoon, varmasti odotellessa keitetään vielä vanhalla systeemillä ainakin yksi olut. Ja jatkossakin BIAB tulee luultavasti olemaan kätevä menetelmä esimerkiksi pienempien koe-erien valmistamiseksi.

15.3.15

Laageria

Käyttöä ovat harrastuspaikalla odotelleet jo jonkin aikaa lämpöanturilla varustettu, sähköpistokkeeseen liitettävä termostaatti sekä mummon vanha jääkaappi. Siis kaksi asiaa jotka mahdollistavat lageroluen tekemisen! Ryhdyimme siis tuumasta toimeen.


Ajattelimme tehdä jotain muuta kuin ihan tavallisen klassisen lagerin, ja reseptistä tuli ikään kuin IPL: India Pale Lager. Pale Alea, Munichia, Cookieta ja vähän vehnämallasta. Tavoiteominaispainoksi 1.056 ja IBUja 45. Humalalajikkeiksi arvottiin Centennial ja Uusi- Seelantilainen, huikealla 17,3%:n alfahappopitoisuudella siunattu Waimea.


Keitossa ei mitään kummallista, mäskäys 65- asteessa ajatuksena kevyt ja kuiva lopputulos. Kaikki humalat lisättiin taas vasta loppupuolella, yhteensä pataan upposi 180 grammaa pellettiä.

No-chillinä vierre taas kanisteriin. Väänsimme huoneen lämmöt yöksi noin kymmeneen asteeseen. Seuraavana päivänä lapposimme liemen huomattavan kirkkaana käymisastiaan joka tungettiin jääkaappiin. Termostaatti säädettiin käynnistämään jääkaappi heti kun lämmöt nousevat yli kahdentoista asteen. Hiivana noin 28 litraan Fermentiksen S-23, jota ripoteltiin kaksi pussillista suoraan käymisastiaan.







Nyt odotellaan ainakin viikko että käyminen lähtee hidastumaan ja nostetaan lämmöt sitten pariksi päiväksi kahdeksaantoista, minkä pitäisi käyttää oluesta siihen mahdollisesti käymisen aikana syntyneet dimetyylisulfidit sun muut vähemmän toivotut makuaineet. Ja sitten vielä se itse laagerointi, eli lämmöt lasketaan mahdollisimman lähelle nollaa ainakin pariksi viikoksi. Kärsivällisten hommaa siis.

7.3.15

Tehdas taas käynnissä

Kaksi uudessa pajassa tehtyä olutta on nyt maistelussa asti. Kolmas keitettiin tänään ja neljäs on suunnitteilla ensi viikonlopuksi. Kaikki näyttää siis taas hyvältä kotiolutrintamalla.


Aika vaikea maistella omia tekeleitä, mutta ruis- IPA:sta tuli kyllä ihan maukas. Joskin liian tumma ja liian vahva suhteessa suunniteltuun. Edellisellä kerralla käytimme CaraPale- mallasta mikä oli liian valjua tasapainottamaan reilua humalointia, mutta tämä Crystal 100 oli taas puolestaan vähän liian tummaa ja makeaa. Lopputulos on kyllä maukas ja tasapainoinen, mutta aika siinä rajoilla voiko IPA: ksi sanoa. Kuivahumalointia oli siis paperilla paljon, 80 grammaa pellettiä, mutta lopputuloksesta joutuu sanomaan että voisi olla enemmänkin! Kai nuo todella kukkeat Brewdogit sun muut kuivahumaloidaan moneen kertaan... kallista hommaa... Ensi kerralla reseptiin voisi vaihtaa Crystalin vaikka Biscuittiin, jos sillä saisi enemmän runkoa vähemmällä makeudella?



Sitten oli tämä Punainen Irlantilainen. Tästä täytyy sanoa että lipsahti liian tummaksi. Aika hienovarainen on se raja jossa nuo tummat maltaat tuovat vain punaisen häivähdyksen, ja hyvin nopeasti lipsahtavat sitten tosi tummiksi. Valoa vasten tämäkin kyllä punertaa... maku on lempeän pehmeä, jälkimaussa paahdetun ohran maku kyllä tuntuu. Prosentteja tuli kuitenkin 5.5, ei kyllä maistu niin vahvalta. Aika sellainen Black Ale- tyylinen ja helposti juotava.


Tänään siis taas pata pöhisi. (Sen verran pitää mainostaa, että kuvassa näkyvä 5 kg nestekaasupullon täyttö maksoi Nesteellä 25€, ja vieressä näkyvän 11 kg pullon täyttö Puuilossa 20€!) Aiheena oli pari viikkoa sitten saatu "ilmestys". Ostin kaupungilla kävellessäni kupillisen kahvia mukaan paikallisesta kahvilasta. Vähän matkan päässä liikennevaloissa otettuani ensimmäisen huikan koin huikean hetken kun kahvin jälkimaussa maistuivat yllättäen täsmälleen samat hedelmäiset "yläsävelsarjat" kuin amerikkalaisissa humalissa, esimerkiksi Cascadessa ja Amarillossa! Olin niin vaikuttunut kokemuksesta että tekstasin ruuhkajunassa istuessani takaisin kahvipuotiin tiedustellen että mikä heidän Päivän Kahvinsa oikein oli? Viesti tuli pian takaisin ja selvisi että kyseessä oli Nicaragualainen Maracaturra- lajike. Siitä se ajatus sitten lähti...


Muistin suosikkiblogissani puhutusta vaaleasta kahvioluesta, ja suuntasin sinne ohjeita etsimään. Maracaturra kun oli kahvina hyvin kuiva ja hedelmäinen, niin ei tuntunut lainkaan luontevalta yhdistää sitä mihinkään tummaan ja rotevaan olueen, niin kuin ehkä yleensä tehdään. Tonsmeire neuvoi minua ystävällisesti yrittämään reilusti humaloitua 80/ 20% pilsner/ vehnämallaspohjaa, johon sitten käymisen ja kuivahumaloinnin jälkeen laitetaan vuorokaudeksi ennen pullottamista likoamaan n. 100 grammaa/ 30 litraa kohden noita kokonaisia Maracaturra- kahvipapuja. Tähtäsimme noin 1.052 OG- vierteeseen.

Keittelyt sujuivat hyvin, humaloimme poikkeuksellisesti lisäten ensimmäisen humalapussin vasta "30 minuuttia keittoa jäljellä"- kohdassa. Siitä sitten lisää 15, 10, 5 ja 0 minuutin kohdalla, laskennallisena kokonaismääränä 36 IBU (Tinseth). Lajikkeina olivat Chinook, Centennial ja Willamette. Kuivahumalina tulee olemaan Centennial ja Amarillo. Hiivana poikkeuksellisesti US-04 English Ale.

Uutta oli myös Irish Moss: in lisääminen keittoon 15 minuuttia ennen loppua, 1,5 teelusikallista/ 30 litraa. Tämän merilevästä valmistetun rouheen pitäisi auttaa vierteen saostumisessa ja siten kirkkaamman lopputuloksen saavuttamisessa. No-chill- kanisteriin laskemamme vierre olikin kyllä todella vaalea ja kirkasta, saa nähdä kuinka tuo brittihiiva sitten suostuu laskeutumaan.