Jo edellisenä syksynä oli tarkoitus keittää olut mihin lisätä oman pihan karhunvadelmia. Marjoja tulee suurin määrin loppukesällä, mutta ne eivät pakastu kovinkaan hyvin, ja siksi niistä jää usein iso osa käyttämättä. Nyt suunnitelma niiden hyödyntämisestä oluen keitossa oli hyvissä ajoin valmiina.
Aluksi mietimme että jokin tumma stoutti saattaisi olla oikea valinta "pohjaksi" marjoille, mutta se olisi ollut ehkä vähän yllätyksetön vaihtoehto. Vähän erilaista kulmaa aiheeseen lähdettiin siis etsimään saisonista, ranskalais-belgialaisesta maalaisoluesta.
Ennen keittämistä kävi sellainen haveri, että eräs nimeltä mainitsematon anoppi oli omin luvin käynyt poimimassa useamman litran karhunvatukoista hillotarpeiksi, joten päätimme että tarvitsemme joitakin toisia marjoja täyttämään hillon keittelyn aiheuttaman marjavajeen. Viereinen puska pihan nurkassa on aronia, ja mikäs siinä, aronioita päätettiin käyttää.
Ennakkotoimena marjoja lämmitettiin muutama minuutti n. 65- asteisessa vedessä jonkinlaisena pastöroinnin tapaisena pöpöjen vähentäjänä (marjojen ulkokuori on yksi varmimmista paikoista löytää mm. villihiivoja), ja sitten ne pakastettiin soluseinien rikkomiseksi, minkä puolestaan pitäisi auttaa vapauttamaan makuja olueeseen. Marjoja tuli loppujen lopuksi noin 3 kg, joista aronioita oli noin kolmasosa.
 |
| Kauran kuoria |
Oluen mallaspohja käsitti:
- pilsner 47%
- vienna 39%
- vehnämallas 10% (+10% vehnän määrästä kaurankuoria)
- sokeri 4%
OG tavoitteena oli 1.052, mutta jäimme 1.047:ään. Humalat olivat Magnumia ja Willamettia, joita lisättiin noin 27 IBUn edestä heti keiton alussa. Hiivaksi valikoitui Wyestin 3726 "Farmhouse Ale", josta keitettiin 1,5 litran startteri. Koska kuitenkin keitimme ison 50 litran erän, lisäsimme myös kaksi pussillista Danstarin "Belle Saison"- kuivahiivaa.
Olut laitettiin aluksi käymään 22- asteeseen, ja kahden päivän kuluttua lämpö nostettiin terraariolämpömaton avulla 27- asteeseen. Viikon kuluttua lisäsimme sulatetut marjat toiseen puhtaaseen käymisastiaan, muussasimme niitä mehun vapauttamiseksi ja lapposimme yhä käyvän oluen niiden päälle. Sitten pönttö laitettiin takaisin lämpömaton päälle vielä viikoksi.
Ominaispaino oli pullotettaessa mukavan rapsakka 1.004. Wyestin hiiva ei varmaankaan yksinään olisi käynyt ihan näin kuivaksi, ja hyvänä vetoapuna oli tuo kuivahiiva. Suurin osa makumaailmasta tuli kuitenkin tästä hyvin persoonallisesta nestehiivasta. Parin päivän kylmennys pudotti marjat käymispöntön pohjalle ja pulloihin meni loppujen lopuksi hyvin "vähähöttöistä", joskin samean puoleista olutta. Pullotussokeri laskettiin tuhtiin 3.5- kertoimen hapotussuhteeseen.
Tämän maistelua odotettiin tavallista hartaammin (taas!), kun raaka-aineiden kanssa puuhailuun oli mennyt aika paljon vaivaa ja odotukset olivat siksi korkealla. Onneksi emme joutuneet pettymään.
Olut kaatuu lasiin persikan punertavan kellertävänä ja sameana, pinnalle nousee runsas valkoinen hienojakoinen vaahto. Tuoksussa on takuuvarmaa Belgiaa; fenoleja ja pippuria, mutta myös Viennamaltaan maanläheistä makeutta. Suutuntuma on pirtelömäisen täyteläinen, mitä vaikutelmaa korostaa hiivan aavistuksenomainen jugurttimainen happamuus. Juodessa voi melkein tuntea poskellaan leppeän ranskalaisen maalaistuulen. Marjat eivät nouse ihan tunnistettavalle tasolle asti vaan tyytyvät vahvistamaan kirpeitä ja happamia nuotteja, jotka toimivat hyvin maltaiden leipämäisyyden vastakohtana. Tätä tekee mieli juoda isoina kulauksina, ja tuopillinen loppuu nopeasti. Lopullinen 5,5% vahvuus on aika sopiva. Ensi kerralla pari kiloa enemmän karhunvatukoita joiden metsäistä, melkein sieniä muistuttavaa umamin makua haluaisi mielellään päätyvän lopputuloksessa maistettavalle tasolle. Aroniaa oli aika sopivasti jo nyt.
Tyytyväinen täytyy olla. 3726 on ehdottoman hieno hiiva jota täytyy käyttää uudemmankin kerran, sääli vain että se ei ole saatavissa kuin osan aikaa vuodesta. Lisäplussana on sekin että hiiva jämähtää todella tiukaksi kakuksi pullojen pohjalle ja oluen voi kaataa huoletta "puhtaana" lasiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti