Malkein pari kuukautta on tämän oluen keitosta vierähtänyt. Se sai parin viikon käymisen jälkeen, kun ominaispaino tuntui stabiloituneen 1.016: een, mennä jääkaappiin kypsymään reiluksi kuukaudeksi. Täytimme Speidelin 30- litraisen käymispöntön ääriään myöten jottei mukaan jäisi olutta pilaavaa happea. Jostain syystä vanha jääkaappimme oli parin viikon kuluttua vetäissyt itsensä noin viisi astetta pakkasen puolelle, mutta olut ei reilun alkoholipitoisuutensa ansiosta ollut kuitenkaan jäätynyt. Suurimman osan ajasta lämmöt olivat n. 1-3 astetta.
Pullotettaessa olut oli jo todella kirkasta. Lisäsimme pullotushiivaksi noin reilun teelusikallisen Fermentiksen S-33 kuivahiivaa, jotta mukana varmasti olisi eläviä hiivasoluja hapottamaan oluen.
Olut kaatuu lasiin kauniin kastanjan punaruskeana, tiivis vaahto ei jaksa kauan sinnitellä mutta jää kuitenkin pinnan peittäväksi sametiksi. Tuoksu on hedelmäinen, makea ja rusinainen. Suussa olut on aavistuksen öljyistä, melko viskoosia, kuin madeiraa joisi. Pähkinöitä, rusinaa, mantelia, luumuja... taatelikakku! Vanhanajan kartanon jälkiruokapöydästä löytäisi kaikki nämä maut. Jälkimaussa hieman alkoholin lämpöä ja fariinisokeria. Hapot ovat ainakin vielä hyvin maltilliset. Alkoholia tuli laskennallisesti noin 7,4%, mukavaa lämmikettä tähän hyytävään syksyyn!
Keitettäessä ilmenneeseen huonoon konversiotehoonkin löytyi lopulta selitys: Monster Millin telojen välyksen säädön lukitsevat ruuvit olivat löystyneet omia aikojaan ja päästäneet telat aukeamaan, jolloin tietystikään mallas ei murskautunut tarpeeksi. Nyt kun kiristettiin niin taas ovat tehot siellä 77%:n tietymissä.
Mutta kyllä varsinkin vahvemmilla oluilla tämä kypsyttäminen tuntuu tekevän suorastaan ihmeitä. Tätäkin jos säästää vielä tuonne jouluun saakka niin saattaa olla melkoisen maukasta kyytipoikaa takan lämmössä villasukat jalassa nautittuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti