Ominaispaino

Tänään saapui pieni tilaus kaikkea tarpeellista tavaraa: parempi lämpömittari, ominaispainomittari, korkkeja, tiivisteitä vesilukoille, yms. Mukava lisä on tuo ominaispainomittari, jolla mitataan oluen "paksuutta"; mitä tiheämpi neste sen korkeammalla mittari kelluu. Sen avulla voi seurata käymisen edistymistä. Tässä tapauksessa ei mittauksesta ollut sen suurempaa hyötyä koska meillä ei ollut mitään alkuarvoa johon verrata.

Otin kuitenkin lukeman. Pesin ja puhdistin kaikki välineet huolellisesti, pyyhin pölyt käymisastian päältä, pesin ja desinfioin käteni. Opiskelen itse laboratorioalaa, joten olen tuskallisen tietoinen kotiolojen puutteellisuudesta hygienian suhteen.

Olut oli vieläkin hyvin sameaa, ja tuo väri nyt on tuollainen kuravettä muistuttava. Vaahto oli aika kaunis, ja kestikin pitkään. Maku oli selkeästi pyöristynyt viikon takaisesta, tuli mieleen että kyllä tämä olisi voinut sittenkin kestää sen kuivahumaloinnin. Vaikea kuvitella millaiselta se tulee hiilihapotettuna maistumaan. Mitään selkeitä virhemakuja en erottanut.

Kaadoin olutta mittalasiin ja mittasin lämpötilan. Se oli tasan kaksikymmentä astetta mihin OP-mittari on kalibroitukin, joten saatoin lukea arvon suoraan asteikolta: 1.012. Ei se minulle sinänsä mitään sano, tietenkin jos parin päivän kuluttua ottaa uuden lukeman niin voi verrata näitä kahta keskenään: jos arvo ei enään laske niin käyminen on jo kokonaan ohitse.

Odottelemme varmaankin vielä ensi viikon josko hiiva alkaisi laskeutua pohjaa kohti ja oluesta tulisi edes etäisesti kirkasta. Kylmään siirtäminen saattaisi auttaa asiaa, mutta oluelle pyhitetty jääkaappi on vasta hankintalistalla. Viikon kuluttua pitäisi jonain kauniina päivänä myös keittää seuraava satsi: seuraavana reseptinä on saksalaistyylinen Schwarzbier, tosin pintahiivaversiona, eli silloin sitä kutsutaan nimellä Black Beer tai jotain semmoista. Paljon on tullut tästä ensimmäisestä erästä opittua, jota toivottavasti pystymme jatkossa hyödyntämään.